

Pitäjäpäiväviikon perjantaina Kreivinsaaressa kuullaan, ja miksei vaikka hoilata mukanakin, suomirokkia ”pienellä ja isolla ässällä”.
Illan juontajana toimii Aknestik-yhtyeestäkin tuttu Jukka Takalo. Muita esiintyjiä ovat: Hobo Fires, Lenhead, Cult of Stenman ja Saa kiljua
Lisäksi Meiän Grilli myy maanmainioita burgereitaan ja kyläyhdistyksen pisteeltä kahvia, pullaa ja virvokkeita.
Tapahtuma on ikärajaton ja pääsymaksuton.
Lämpimästi tervetuloa nauttimaan hyvästä musiikista ja saaren ainutlaatuisesta tunnelmasta!
Kreivinsaareen on aloitettiin tänä keväänä uuden luontopolun rakentaminen. Joukko reippaita talkoolaisia on saanut aikaan paljon, ja projekti on edennyt huimasti. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää, mutta onneksi myös kesää jäljellä. Kreivinsaaren maastoon on ilmaantunut jo polun pohjan lisäksi pitkospuita. Lisäkädet ovat aina toivottuja ja erittäin tervetulleita talkoisiimme, jotka ovat kesän ajan joka tiistai klo 18-21. Koko talkoiden aikaa ei toki tarvitse viipyä, kaikki apu on eteenpäin. Alla on kuvia luontopolusta sekä kevään ja alkukesän talkoista. Käy katsomassa myös paikan päällä polun edistymistä!
Maaseudun Sivistysliiton hankkeet järjestävät Pohjois-Pohjanmaalla pönttötalkoot, jossa olemme mukana.
Voit tehdä pöntön pihallesi tai jättää sen Kreivinsaaren linnuille.
Tervetuloa mukaan!
Lisätietoa: https://msl.fi/tapahtuma/linnunponttoviikko/
Joka kesätiistai klo 18-21 Kreivinsaareen kokoontuu vaihteleva, mutta aina yhtä iloinen porukka rakentamaan saaresta entistä ehompaa.
Jokainen aiheesta kiinnostunut voi vapaasti tulla mukaan ja osallistua. Meillä ei kysellä jäsenyyttä eikä edes asuinpaikkaa. Aina ei tarvitse jaksaa edes talkoilla, kunhan tulee pitämään seuraa muille.
Jokaiselle löytyy taatusti sopivaa tekemistä:
Suunnittelemme
Siistimme pihaa
Istutamme perinnekasveja
Korjaamme rakennuksia
Nikkaroimme jotain pientä
Ehostamme luontopolkua
Maalaamme jotain
Juttelemme
Vitsailemme
Juomme kahvia
Paistamme makkaraa
Tarvitaan siis ihan kaikkia työnjohtajasta vitsinkertojaan!
© 2025 Ruukin kyläyhdistys
Theme by Anders Noren — Up ↑